Akaa saa oman Sisu-projektin

Juhani Salinin ehdotus Akaan omasta Sisu-projektista sai valtuuston enemmistön taakseen.

Juhani Salinin ehdotus Akaan omasta Sisu-projektista sai valtuuston enemmistön taakseen.

Akaan kaupunki toteuttaa oman kaksivuotisen Sijoitu Sujuvasti Akaaseen -projektin ajalla 8.1.2014–31.12.2015. Tämän vuoden loppuun kestävä Akaan ja Valkeakosken yhteinen Sisu-hanke saa näin jatkoa. Sen tavoitteena on ollut saada Etelä-Pirkanmaalle lisää yrityksiä ja työpaikkoja.

Akaa käynnistää projektipäällikön haun välittömästi. Kaupunginhallitus nimeää projektipäällikön toimen täyttöä valmistelevan työryhmän ja tekee projektipäällikön valinnan. Tällä hetkellä Sisu-hankkeen projektipäällikkönä Akaassa toimii Jaakko Leinonen, joka on myös kokoomuksen valtuutettu. Jos Leinonen jatkossa rekrytoidaan suoraan Akaan kaupungin palkkalistoille, hän joutunee luopumaan valtuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan paikasta.

Akaan valtuusto päätti viime keskiviikkona myös, että kaupunki vähentää Vaskelta hankkimaansa yritysasiamiespalvelua 1,4 henkilötyövuodesta 1,0 henkilötyövuoteen vuosina 2014 ja 2015.

Valtuuston hyväksymä kaikkiaan kuusikohtainen pykälä kantoi nimeä Akaan kaupungin ja Valkeakosken Seudun Kehitys Oy:n välinen sopimus elinkeinopalveluista. Hyväksytty versio perustui Juhani Salinin (sd) esitykseen, jota kannattivat Leo Virtanen (kok) ja Markku Anttila (kesk). Kaupunginhallituksen ehdotus oli, että Vaskesta hankitaan edelleen 1,4 yritysasiamiehen palvelut eikä yritysasiamiespalvelun resurssiin tehdä leikkausta. Yritysasiamiesten työn sisältöä olisi suunnattu entistä enemmän markkinointiin ja muihin tehtäviin, joita Sisu-hankkeen puitteissa on tehty. Uutta Sisu-hanketta ei olisi aloitettu, vaan sen sisältämät tehtävät olisi jaettu muun muassa kaupunginjohtajalle, tekniselle johtajalle, talouspäällikölle, kaavoituspäällikölle ja viestintä- ja markkinointisihteerille.

Yritys-Konho on yksi hyvä syy

Juhani Salinin ehdotus voitti äänestyksessä kaupunginhallituksen esityksen äänin 34–9. Salin perusteli Akaan Sisu-projektia sillä, että nykyisen Sisu-hankkeen seurantajakso päättyy vasta vuoden 2015 lopussa. Lisäksi toimeentulon ja hyvinvoinnin perusta on Salinin mukaan tulevaisuudessakin työssä.

– Suomessa on totuttu sanomaan, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Näin onkin. Jos ihminen ei pääse töihin, häntä on autettava työttömyydessä ja ennen kaikkea pois työttömyydestä. Toimeentulotukimenot ja lastensuojelumenot kasvavat.  Uskallan väittää, että uusien työpaikkojen syntyminen auttaa omalta osaltaan myös näihin pulmiin.

Tuomo Smått (kok) mainitsi, että Yritys-Konhon alue on yksi hyvä syy Akaan omalle Sisu-projektille. Sisua vastustanut Hannu Järvinen (sd) taas totesi hankkeen tuoneen vain yhden tai kahden hengen työpaikkoja, minkä lisäksi hän oletti myös elinkeinoasiamiehen saavan hankittua Akaaseen uusia yrityksiä. Järvisen mielestä rahaa tarvittaisiin ennemminkin lastensuojelun ja nuorisotyön hoitamiseen. Äänestyspäätöksestä Järvinen jätti eriävän mielipiteen.

Kaupunginhallituksen jäsenistä Markku Anttila, Mari Peräkivi (kesk) ja Jukka Saari (vas) olivat Vaske-sopimuksesta valtuustossa eri mieltä kuin hallituksessa. Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari neuvottelee Vasken kanssa elinkeinopalveluita koskevan sopimuksen avoinna olevista yksityiskohdista.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?