Karpinmäen ja Kurkelanhovin palveluntuottaja vaihtuu

Akaan palvelutalot Attendolle

Akaan palvelutalojen, Toijalan Kurkelanhovin ja Viialan Karpinmäen palveluntuottaja vaihtuu ensi vuoden alussa Akaan kaupungin järjestämän kilpailutuksen myötä. Akaan kaupunginhallitus on valinnut uudeksi toiminnan pyörittäjäksi Attendo Oy:n, jonka tarjous oli kokonaistaloudellisesti edullisin. Tarjouksen jätti kaikkiaan kahdeksan yritystä.  

Tarjouksen jättäneiden joukossa oli myös nykyinen palveluntuottajana Coronaria Hoitoketju Oy, joka valittiin kilpailutuksella palveluntuottajaksi vuonna 2010. Tuolloin kilpailun hävisi siihen asti hoidosta vastannut Yrjö ja Hanna Oy.

Akaan kaupungin vanhustyönjohtajan Leila Haakanan mukaan kaikilla nyt kilpailutukseen osallistuneilla yrityksillä lähtökohtana oli, että nykyinen henkilökunta rekrytoidaan. Haakana arvioi henkilökuntamäärän pysyvän jatkossa suurin piirtein samana.

– Tietysti toivon, että nykyinen henkilökunta saa jatkaa. Palveluesimies Pauliina Lehikoisen johdolla he ovat tehneet hyvää työtä, Leila Haakana toteaa.

Vanhustyönjohtajan mukaan palvelutalojen asukkaat voivat suhtautua muutokseen rauhallisin mielin.

– Asiakkaille tiedotetaan, kun sen aika on. Asukkailla ei ole mitään hätää, he saavat asua asunnoissaan ihan normaalisti. Meidän täytyy palvelu kilpailuttaa, kuten on saatu todeta valtakunnankin tasolla. Jyrki Katainenkin on saanut aiheesta moitteita.

Akaan kaupungin sopimus Attendon kanssa on viisivuotinen, kun Coronarian kanssa sopimus on ollut kolmevuotinen. Akaan kaupunki maksaa Attendolle koko ajalta noin 2,5 miljoonaa euroa.

Toijalan Kurkelanhovissa on 24 ja Viialan Karpinmäessä 18 asuntoa. Kurkelanhovi tarjoaa palveluasumista vanhuksille ja Karpinmäki vanhuksille ja vammaisille. Kiinteistöt omistaa Yrjö ja Hanna Säätiö, joka on lupautunut vuokraamaan palvelutalojen yhteiset tilat tarjouskilpailun voittajalle.

Henkilökunta odottavalla kannalla

Kurkelanhovin ja Karpimäen palvelutaloissa, Coronaria Hoitoketju Oy:n palkkalistiolla työskentelee yhteensä 14 vakituista työntekijää sekä sijaisia. Kaikkiaan henkilökuntaa on noin 20. Suurin osa heistä on akaalaisia ja siirtynyt Coronarialle Yrjö ja Hanna Oy:n palveluksesta, kun Coronaria voitti edellisen kilpailutuksen.

Palveluesimies Pauliina Lehikoinen toivoo, että henkilökunta saisi jatkaa työtään uuden palveluntuottajan palveluksessa.

– Henkilökunta suhtautuu tilanteeseen kysymysmerkillä. Aika monella on muistissa edellinen palveluntuottajan vaihtuminen, mikä on jättänyt jonkin verran jälkiä. Varmaan siellä oli asioita, jotka olisi voinut tehdä paremminkin. Mutta toki muutoksessa on aina jotain hyvääkin. Odotamme, mitä tuleman pitää, kertoo Lehikoinen, joka itse on aloittanut Coronaria Hoitoketjun palveluksessa tammikuussa 2012.

Lehikoinen muistuttaa, että uusi palveluntuottaja tekee myös päätökset siitä, mistä talon ulkopuolelta ostettavat palvelut, kuten ruuantoimitus ja siivous, hankitaan.

– Päätös vaikuttaa myös ulkoisiin palveluntuottajiin.

Palveluesimies arvelee, että henkilökuntaa askarruttaa erityisesti se, että pysyykö palkka samana, miten paljon henkilökunta voi vaikuttaa omaan työhönsä, mikä on esimiehen rooli ja miten paljon esimies osallistuu työhön.

– Eniten asiassa harmittaa se, että Akaan kaupungin kanssa hyvin sujunut yhteistyö meidän osaltamme loppuu. Olemme myös henkilökunnan kanssa kehittäneet toimintaa ja vieneet sitä eteenpäin, mikä jää nyt oman onnensa nojaan. Toivottavasti se jatkuu yhtä hyvällä draivilla kuin mitä nyt me olemme painaneet, Lehikoinen miettii.

Pauliina Lehikoinen toivoo palveluntuottajan vaihtumisesta tiedotustilaisuutta myös asukkaille ja omaisille.

– Toiveena on, että asukkaille ja omaisille järjestettäisiin infotilaisuus, jossa olisi kaupungin edustaja ja uusi palveluntuottaja, koska kysymyksiä joka tapauksessa tämä herättää.

Nettisivuillaan Attendo kertoo olevansa Suomen johtava sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Yritys on osa Attendo-konsernia, joka on Pohjoismaiden suurimpia hoivapalvelujen tuottajia. Attendo tuottaa palveluja noin 60 terveysasemalle ja suun terveydenhuollon yksikölle. Yrityksellä on myös lähes 100 hoivakotia ympäri maata.

 

 

– Muuttuuko sitten parempaan vai huonompaa, sitä ei tiedä, miettii Kurkelanhovin palvelutalon asukas Sinikka Mäkijärvi palveluntuottajan vaihtumisesta. Mäkijärvi on asunut Kurkelanhovin palvelutalossa kahdeksan vuotta. Pauliina Lehikoinen on Toijalan ja Viialan palvelutalojen palveluesimies ja Marko Saarikivi työskentelee lähihoitaja.

– Muuttuuko sitten parempaan vai huonompaa, sitä ei tiedä, miettii Kurkelanhovin palvelutalon asukas Sinikka Mäkijärvi palveluntuottajan vaihtumisesta. Mäkijärvi on asunut Kurkelanhovin palvelutalossa kahdeksan vuotta. Pauliina Lehikoinen on Toijalan ja Viialan palvelutalojen palveluesimies ja Marko Saarikivi työskentelee lähihoitaja.

 

Asuntojen rakentaminen kehitysvammaisille kariutui

Karpinmäen palvelutalon yhteyteen Viialaan suunniteltiin taannoin laajennusta, johon olisi tullut asuntoja kehitysvammaisille. Suunnitelma ei kuitenkaan ole edennyt, koska Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ei myöntänyt hankkeelle avustusta.

– Yrjö ja Hanna Säätiö haki hankkeelle Aran rahoitusta, mutta sitä ei saatu. Tällä hetkellä asia ei ole mitenkään näköpiirissä. Avustuksen saaminen olisi hankkeelle olennainen, kertoo Akaan vanhustyönjohtaja Leila Haakana.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?