Pastori Turunen haluaa nuorille aikuisille mielekästä tekemistä

Jari Turunen arvelee, että yli 20-vuotiaita nuoria ei enää kiinnosta rippikouluaikaiset leikit vaan muunlainen tekeminen.

Jari Turunen arvelee, että yli 20-vuotiaita nuoria ei enää kiinnosta rippikouluaikaiset leikit vaan muunlainen tekeminen.

Jari Turunen aloitti Akaan seurakunnan seurakuntapastorin viransijaisena heinäkuun lopussa. Hän tuuraa äitiyslomalla olevaa Sirpa Piirtoa ja työskentelee lähinnä nuorten kanssa.

– Olen jo ollut nuorten aikuisten leirillä, nuorten päivystyksessä, mukana jumalanpalveluksissa sekä hoitanut hallintotehtäviä, Turunen kertoo.

Turunen oli ennen Akaaseen tuloa Hämeenlinnan seurakunnalla laitostyön pappina eli työskenteli vanhusten parissa. Niinpä muun muassa nuorten aikuisten ryhmä on Turuselle uusi juttu, ja ensimmäinen leiri herätti heti ajatuksia toiminnan kehittämisestä.

– Menimme pitkälti rippikoulun isoisajan leikeillä, ja lisäksi oli muun maussa iltaohjelmaa. Jatkossa voisi miettiä muutakin ohjelmaa, ettei lämmiteltäisi enää rippikoulu- ja isoisaikaa. leikit eivät ehkä enää kiinnosta, kun ikä alkaa olla yli 20.

Nurmeksesta kotoisin oleva Turunen asuu nykyään Lempäälässä ja on Hämeenlinnan lisäksi ollut töissä Outokummussa, Polvijärvellä ja Tampereella. Akaan seurakuntaa hän pitää mukavan pienenä kolmen seurakunnan yhteenliittymänä. Papin työssä näkyvät täällä samat muutokset kuin koko Suomessa.

– Kirkon rakenneuudistus lisää numeroiden pyörittelyä. Seurakuntien talouspuolelta vähennetään ihmisiä, ja se lisää hengellisen työn tekijöiden tehtäviä. Töitä on tekemässä pienempi porukka, Jari Turunen toteaa.

Päivätyön lisäksi Turunen tekee tällä hetkellä pastoraalitutkintoa.68Jari Turunen1 68Jari Turunen3

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?