Akseli Halme voitti G-mies-taitokisan

Vuoden 2013 G-mieheksi valittiin Akseli Halme.

Vuoden 2013 G-mieheksi valittiin Akseli Halme.

Toijalan Pallo -49:n E11 sekä E10 junioreiden G-mies taitokilpailu kisattiin loisto-oloissa 24. elokuuta. Kilpailupaikan Toijalan keskusurheilukentän nurmi on laadukkaassa kunnossa. Kun vielä oli parinkymmenen lämpöasteen tyyni aurinkoinen päivä, voiko parempaa enää toivoa.

G-mieskisa on yhden Toijalan Pallo -49:n perustajajäsenen, Gunnar Valtosen nimestä mukailtu neli-osioinen kisa. Gunnarin pojan Pertin ideoimahan tämä on, joka nyt käytiin kolmannen kerran. Ideana on vielä se, että kilpailu on jaksotettu viidelle vuodelle. Kaksi kisaa on siis vielä jäljellä.

Kilpailun neljä osiota ovat seuraavat. a) ”Pekin potku”. Pallon kuljetus, ja sisäteräsyöttö porttien välistä. Kolme syöttöyritystä, molemmilla jaloilla. b) Pääpusku kolmeen osaan jaettuun maaliin, kolmelta eri etäisyydeltä. c) Kuljetus, keskitys merkityn radan alueella. Mitä pidempi keskitys ilmassa, sitä enemmän pisteitä. d) Syöttö potkuseinän kautta itselle, kuljetus ja laukaus maaliin. Maali oli tässäkin jaettu kolmeen osaan, joista sai eri määrän pisteitä.

Kilpailijoita oli ilahduttavasti viisi enemmän kuin viime vuonna eli 22.

G-mies titteli E11 juniorille

Kun taitokilpailussa on mukana kaksi ikäryhmää, menee G-mies-titteli aina vanhemman ikäryhmän parhaalle. G-mieheksi taituroi lauantaina E11-juniori Akseli Halme.

– Ihan kohtuullisesti meni, vaikka parempaankin olisi pitänyt pystyä, tuli kommentti voittajan tyyneydellä.

Piste-eroa kakkoseen tuli kymmenen pinnaa. Nuoremmassa ikäryhmässä voittajan ja kakkosen oli viisi pistettä. Palkintojen jaossa oli tietenkin PerttiPekiValtonen mukana. Myös Aamulehden kolumnisti ja aikoinaan myös Toijalan Pallo -49:n edustusjoukkuetta valmentanut Matti Pitko antoi oman osansa kilpailuun. Hän lahjoitti kolme kirjallista teostaan arvotuille pelaajille.

G-mies kisan tulokset. E11. 1. Vuoden 2013 G-mies: Akseli Halme, 2. Veikko Lamminmäki, 3. Topias Listo, 4. Sofoniyas Niemi, 5. Eero Löövi.

E10 1. Nahomi Niemi (1. Tsemppari), 2. Leevi Toivonen, 3. Eemeli Rantala, 4. Samu Hakanen, 5. Valto Välimäki, Emmi Lappalainen, ( 2. Tsemppari).

Matti Pitkon kirjalahjan saivat Niko Kokko, Onni Kujanpää ja Veikko Vesanen.

Kuvat: Antti Halme

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?