Toijalan monitoimihallin kuntosali avautuu taas käyttäjille

Toijalan Monitoimihallin kuntosali avautuu taas käyttäjille ensi viikon maanantaina. Reilun kuukauden tauon aikana kuntosalin lattia on uusittu, seinät maalattu, hankalat liukuovet vaihdettu kiinteisiin seiniin ja laitekanta päivitetty.  Vanhoista jäljellä ovat vuonna 2007 hankitut laitteet.

– Kolme neljäsosaa laitteista on uusia. Merkittävin muutos vanhaan on, että aerobiselle puolelle on tullut lisää mahdollisuuksia. Käytettävissä on nyt kolme kuntopyörää, juoksumatot ja crosstraineri, joista juoksumatot ja crosstraineri ovat ennen puuttuneet kokonaan, kertoo Akaan liikuntasihteeri Timo Toivonen, joka on tänään perjantaina Akaan kaupungissa töissä viimeistä päivää. Maanantaina Toivonen aloittaa Lempäälän kunnan liikuntakoordinaattorina.

Liikuntasihteeri arvioi uusien laitteiden palvelevan käyttäjiä yhtä pitkään kuin vanhat laitteet, jotka olivat käytössä 20 vuotta.

Myös salin ilmanvaihtoa on parannettu, mikä helpottaa lämpötilan säätöä. Lisäksi uudelle seinälle on tulossa peilejä.

Toivosen mukaan remontti toteutui aikataulun mukaisesti ja kustannukset pysyvät budjetissa, ehkä jopa hieman alittuvat. Remonttiin ja laitteiden uusimiseen oli käytettävissä 100 000 euroa, josta remonttiin oli varattu 30 000 euroa ja laitteisiin 70 000 euroa.

Toivosen mukaan ainakaan remontin takia kuntosalimaksuja olla nostamassa. Maksuja nostettiin jo tälle vuodelle.

–  Uskon, että  salin kävijämäärä nousee tämän uudistuksen myötä, ja sen myötä tulot kasvavat joka tapauksessa. Olisi  huono signaali nostaa nyt hintoja. 

Kaupunki myy käytöstä poistetut kuntosalilaitteet tarjousten perusteella. Liikuntasihteerin mukaan tavoitteena on myydä laitteet yhtenä kokonaisuutena.

Toijalan Monitoimihallilla järjestetään avoimet ovet keskiviikkona 21.8.  Salille voi mennä tuolloin tutustumaan, ja kahviosta saa pullakahvit.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?