”Vuodeosastojen yhdistäminen on välttämätöntä”

 

Toijalan terveysasemalla uudistamista kaipaavat sekä sisätilat että ulkoviitoitus. Vanhentuneet opasteet on jätetty männyn sisään.

Toijalan terveysasemalla uudistamista kaipaavat sekä sisätilat että ulkoviitoitus. Vanhentuneet opasteet on jätetty männyn sisään.

Sekä Toijalan että Urjalan vuodeosastoilta vähennettiin tammikuussa neljä potilaspaikkaa Akaan valtuuston päätöksellä. Tämä kasvatti osaltaan siirtoviivemaksuja, joita kertyi alkuvuonna 40 000 euroa, kun potilaat joutuivat olemaan pidempään Valkeakosken aluesairaalassa. Maaliskuussa tilanne oli parempi.

Huhtikuun siirtoviiveisiin vaikutti myös norovirus-epidemia, jonka aikana potilaita jouduttiin eristämään, eikä osastoille voinut ottaa uusia potilaita.

– Noro on ollut tänä vuonna sitkeämpää laatua, ja Toijalassa se kesti yli viikon. Eristäminen olisi helpompaa, jos täällä olisi enemmän pieniä huoneita. Nyt ei ole kuin yksi eristyshuone ja yksi yhden hengen huone, kertoo vuodeosastojen osastonhoitaja Outi Vilppula.

Toijalan vuodeosastolla haittana ovat muutenkin epäkäytännölliset ja riittämättömät tilat sekä henkilökunnalle oireita aiheuttanut sisäilma. Terveyden- ja vanhustenhuollon tulevaisuutta selvittänyt työryhmä esitti jo syksyllä 2011, että Toijalan ja Urjalan vuodeosastot keskitettäisiin Toijalaan, missä tiloja laajennettaisiin. Kesäkuussa 2012 Akaan kaupunginhallitus antoi perusturvalautakunnalle tehtäväksi valmistella Terveyden- ja vanhustenhuollon uudistamisohjelman, jossa muun muassa vuodeosastot yhdistetään. Selvitystyöryhmä teki töitä vuoden loppuun asti, ja välillä sen esitykset jätettiin lautakunnassa pöydälle. Uusi työryhmä nimettiin valtuustokauden alussa 29.1.2013.

Nyt työryhmässä istuvat Akaasta Aarne Kiuru (sd) ja Heli Piirainen (vihr) sekä Urjalasta Jarno Hautamäki (sd) ja Esko Valkama (ps). Viranhaltijoita edustavat vanhus- ja vammaistyön johtaja Leila Haakana, johtava hoitaja Maria Stenius, johtava ylilääkäri Juhani Grönlund ja perusturvajohtaja Vesa Helin. Huhtikuussa perusturvalautakunta hyväksyi lausunnon, jonka mukaan työryhmä laatii kevään ja kesän aikana terveyden- ja vanhustenhuollon uudistamisohjelman, jossa esitetään yhteistoiminta-alueen palvelurakenteeseen ja -yksiköihin liittyvä toimintasuunnitelma investointiesityksineen.

Osastonhoitaja Outi Vilppula toivoo, että vuodeosastot yhdistettäisiin.

Vuodeosastojen osastonhoitaja Outi Vilppula on tyytyväinen, että monesti rikkoutunut hissi saadaan kesällä korjattua. Remonttitauon aikana puhdistetaan myös muun muassa ilmastointikanavat.

Osastonhoitaja Outi Vilppula on tyytyväinen, että Toijalan vuodeosaston monesti rikkoutunut hissi saadaan kesällä korjattua. Suurempi toive on kuitenkin Toijalan ja Urjalan vuodeosastojen yhdistäminen.

– Minä näen sen välttämättömänä. Jos meillä olisi yhdessä paikassa uudet asianmukaiset tilat, joiden suunnittelussa olisimme olleet mukana, se helpottaisi montaa asiaa. Jo henkilökunnan sijoittaminen olisi paljon helpompaa. Nyt yövuoro on kaikkein kriittisin piste, kun molemmilla vuodeosastoilla on oltava kaksi hoitajaa, vaikka joku sairastuisi, Vilppula sanoo.

Myös loma-aikojen suunnittelu ja lääkärien saaminen olisi helpompaa yhdellä vuodeosastolla.

– Kummallakin vuodeosastolla on yksi osastonlääkäri, ja tällä hetkellä molemmissa on sijainen, koska vakansseihin ei ole ollut hakijoita. Onneksi meillä on sijaiset, jotka osaavat hoitaa hommansa.

Hommansa osaavia on oltava myös hoitajien, ja ammattitaito olisi hyvä keskittää yhteen paikkaan.

– Sairaalat siirtävät terveyskeskuksiin selvästi sairaampia potilaita kuin vielä kolme vuotta sitten, kun tulin tänne töihin. Täällä on nykyään kaikkien erikoisalojen potilaita. Kaikkia paitsi lapsia, kertoo osastonhoitaja Outi Vilppula.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?