Taina Toivettula voitti Akaan Seudun arvonnassa

Taulutietokoneen voittanut Taina Toivettula kertoo ehtineensä jo suunnitella laitteen hankintaa.

Taulutietokoneen voittanut Taina Toivettula kertoo ehtineensä jo suunnitella laitteen hankintaa.

Akaan Seudun tilaaja-arvonnassa on iPad-taulutietokoneen voittanut Taina Toivettula Kärjenniemestä Valkeakoskelta. Palkinto osui sopivaan ajankohtaan, sillä voittaja kertoo harkinneessa laitteen hankintaa.

– Puhuin perheelle äitienpäivän vinkkinä, että iPad olisi kiva, mutta sainkin multakuorman, mikä sekin oli toki kiva. Heti perään sain soiton voitosta, hän hämmästelee.

Toijalalaissyntyisen Toivettulan perheeseen kuuluu mies sekä 14- ja 21-vuotiaat pojat. Taina työskentelee erityisopettajana Tampereella Ahlmanin ammattiopistolla. Myös koulun rehtori Tarja Hovila on Toijalan tyttöjä ja Toivettulan tavoin Pappilan koulun kasvatteja. Tällä hetkellä koululla eletään kiireistä aikaa, kun koululle valitaan uusia oppilaita ja vanhat valmistuvat.

Työn ohessa Taina Toivettula opiskelee opinto-ohjaajaksi Jyväskylässä. Voittaja arvelee pääsevänsä hyödyntämään kätevänkokoista taulutietokonetta erityisesti opiskeluissa.

Lehdenlukijana Toivettula sanoo olevansa perinteisen paperilehden kannattaja. Nettilehtiä hän ei seuraa. Akaan Seudussa häntä kiinnostavat paikalliset asiat, tapahtumat ja tutut ihmiset.

– Kun vanhemmat asuvat täällä, Toijalassa tulee käytyäkin usein.

Akaan Seutua perheelle tilaa Tainan äiti.

– Meillä on äidin kanssa vaihtokauppa. Hän tilaa minulle paikallislehteä ja minä tilaan lahjaksi ET-lehteä.

Kesää Taina Toivettula aikoo viettää rentoutuen.

– Pitkiä metsälenkkejä koiran kanssa, uimista ja löysäilyä, ei mitään ohjelmoitua kesää, hän suunnittelee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?