Viialan ja Kylmäkosken terveysasemat kiinni heinäkuussa

Hissiremontti tyhjentää Toijalan vuodeosaston

 

Vuodeosastojen osastonhoitaja Outi Vilppula on tyytyväinen, että monesti rikkoutunut hissi saadaan kesällä korjattua. Remonttitauon aikana puhdistetaan myös muun muassa ilmastointikanavat.

Vuodeosastojen osastonhoitaja Outi Vilppula on tyytyväinen, että monesti rikkoutunut hissi saadaan kesällä korjattua. Remonttitauon aikana puhdistetaan myös muun muassa ilmastointikanavat.

Toijalan terveysaseman kolmannessa kerroksessa sijaitsevalle vuodeosastolle pääsee vuoden 1984 vuosimallin koskaan korjaamattomalla kotimaisella Valmetilla. Hissillä kulkee kaikki pyykistä ja ruuasta henkilökuntaan ja potilaisiin, ja kulkupeli on reistaillut jo pidemmän aikaa. Tänä kesänä hissi korjataan. Remonttiin on varattu kaksi viikkoa 24.6.–7.7.

Perushoitaja Arja Tyvijärvi tarjoili eilen lounasta Hilkka Selinille (kesk) ja Helmi Marttiselle Toijalan vuodeosastolla.

Perushoitaja Arja Tyvijärvi tarjoili eilen lounasta Hilkka Selinille (kesk) ja Helmi Marttiselle Toijalan vuodeosastolla.

Toijalan vuodeosaston potilaat siirretään remontin ajaksi muualle. Kymmenen potilasta menee Urjalan terveysaseman vuodeosastolle ja yhdeksän Akaan ja Urjalan vanhainkoteihin. Henkilökunta seuraa mukana siltä osin kun ei ole kesälomalla. Uudet potilaat ohjataan remonttiviikkoina Urjalan vuodeosastolle.

Hissiremontin aikana Toijalan vuodeosaston ilmastointi nuohotaan, hoitolaitteet huolletaan, ja muutenkin paikkoja siivotaan ja siistitään.

Kesäsulku nyt samaan aikaan

Akaan terveyskeskus pitää Viialan ja Kylmäkosken terveysasemat suljettuna 1.–28. heinäkuuta. Kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan tänä aikana Toijalan ja Urjalan terveysasemilla. Myös hammashoidon asiakkaat hoidetaan Toijalan ja Urjalan hammashoitoloissa.

Heinäkuun neljälle viikolle on keskitetty suurin osa Viialan ja Kylmäkosken henkilökunnan lomista. Molemmat asemat ovat olleet suljettuina kesäisin myös aiempina vuosina, mutta nyt ne ovat ensimmäistä kertaa kiinni samaan aikaan.

– Tässä yhdistyy kaupungin rahojen niukkuus ja se, että lomat täytyy pitää ja palvelut järjestää, kertoo Akaan terveyskeskuksen johtava hoitaja Maria Stenius.

Avosairaanhoidon osastonhoitaja Sirpa Ahlfors uskoo, että kuntalaisten kannalta on helpompi, kun kaksi asemaa on kiinni samaan aikaan. Johtavan ylilääkärin Juhani Grönlundin mukaan neljää viikkoa pidemmistä kesäsuluista ei keskusteltu, vaikka säästöä syntyisi enemmän ja sijaisia tarvittaisiin vielä vähemmän.

Neljän viikon kesäsulun aikana asiakkaita pyydetään huomioimaan, että lääkkeet ja maksuttomat hoitotarvikkeet riittävät kesäsulun ajaksi. Ne reseptit, jotka on välttämätön uudistaa, uusitaan Toijalan ja Urjalan terveysasemilla kerran viikossa. Reseptit toimitetaan sähköisinä reseptikeskukseen. Keskitetty ajanvaraus palvelee koko yhteistoiminta-alueen asukkaita Toijalan ja Urjalan terveysasemilla pienemmällä miehityksellä.

– Puheluruuhkan välttämiseksi toivomme asiakkailta, että vain akuutit kiiretapaukset soitetaan aamulla heti kello kahdeksan jälkeen. Puhelimeen vastataan sairaanhoitajan toimesta koko päivä, ja ennen kello kahta iltapäivällä jätetyt takaisinsoittopyynnöt soitetaan takaisin saman päivän aikana.  Hammashuollon ajanvaraus toimii normaalisti, kertoo Maria Stenius.

Neuvolapuolella Kylmäkosken terveysaseman asiakkaat ohjataan pääosin Urjalaan ja viialalaiset Toijalaan. Neuvolaruuhkaa on myös pyritty helpottamaan heinäkuulta.

– Se on auttanut, kun on sanottu, että syksyllä voisi harrastaa ulkoilua ja muuta, ettei olisi kesällä niin paljon laskettuja aikoja, kertoo osastonhoitaja Marja Lehtonen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?