Lomautuksia mietitään, sijaisten käytölle rajat

Akaan taloudellinen tilanne heikentynyt merkittäväksi

Akaan kaupungin tilikauden 2012 tulos on 3,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunki söi näin kerralla ylijäämänsä, joka parhaimmillaan oli yli 4 miljoonaa euroa. Muun muassa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri toimitti kaupungille viime vuoden erikoissairaanhoidosta 1,8 miljoonan lisälaskun. Lisäksi lähes kaikki kaupungin toimintayksiköt ylittivät hyväksytyt talousarvionsa ja myös ostopalveluja käytettiin rajusti.

Akaa teki viime vuodesta alijäämältään 3,2 miljoonan euron tilinpäätöksen. Oikaistavaa siis on.

Akaa teki viime vuodesta alijäämältään 3,2 miljoonan euron tilinpäätöksen. Oikaistavaa siis on.

Pelkästään Akaan syytä alijäämät eivät kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren mielestä ole. Valtionosuuksia on leikattu ja keräysjärjestelmiä muutettu.

– Tässä täytyy nähdä taustalla myös valtionosuusjärjestelmän verotulotasauksen muutos, jossa kiinteistövero erotettiin tasausjärjestelmästä. Kun Akaassa asukaskohtainen kiinteistövero on noin puolet maan keskiarvoon verrattuna, niin meitä lähti 1,4 miljoonaa euroa viime vuonna ja se taso jatkuu kunnes järjestelmää muutetaan, sanoo kaupunginjohtaja Aki Viitasaari.

Ja Akaa ei ole alijäämineen yksi. Jo Etelä-Pirkanmaan kuntien alijäämät ovat viime vuodelta yhteensä noin 10 miljoonaa euroa.

Taloutta tasapainotetaan

Toimettomana kaupunki taloustilanteensa edessä seiso. Kaupunginhallitus on nimennyt talouden tasapainottamistyöryhmän, joka on kokoontunut jo kaksi kertaa.

– Jonkinlaisia korjausliikkeitä haetaan jo tälle vuodelle, mutta pääosin toimenpiteet kohdistuvat vuosiin 2014 ja 1015. Kaupunki on iso laiva ja sen kääntäminen jyrkästi ja nopeasti ei ole niitä helpoimpia tehtäviä, eikä välttämättä aina ihan järkevääkään, koska vauriot voivat olla hyötyjä suuremmat. Totta on sekin, että ei meillä ole monia vuosia tilannettamme sopeuttaa, sanoo Viitasaari.

Kireän taloustilanteen lisäksi Akaalla on päällä vielä koulujen huonosta sisäilmasta aiheutuneet akuutit ongelmat Keskustan koululla ja Kirkonkylän koululla. Työskentely näiltä kouluilta on siirretty väistötiloihin ja korjauksia vasta suunnitellaan.

Talouden tasapainottamistyöryhmä iskee silmänsä kaupungin henkilöstömenoihin. Viime vuoden lopussa kaupungin palveluksessa oli 1 270 henkeä.

– Sijaisten käyttöä rajoitetaan ja määräaikaisia otetaan vähemmän. Jos lomautuksiin päädytään, niitä on aikaisintaan vuonna 2014. Ryhmän ensimmäisiä työn tuloksia on tarkoitus käsitellä kesäkuussa, sanoo kaupunginjohtaja.

Lopullisesti talouden tervehdyttämistoimista päättää syksyllä Akaan valtuusto. Sen keinovalikoimiin kuuluu myös verotuksen kiristäminen, jota kaupunginjohtaja ei suosittele. Sekin tiedetään aikaisintaan kesäkuussa, kuinka tuloveroprosentin korottaminen 20,50:een vaikuttaa.

– Nyt ollaan tilanteessa, että taseessa on lievästi alijäämää, niin kuntalain mukaan emme saa tehdä budjettia suunnitelmakautta – vielä kolme vuotta – joka olisi alijäämäinen. En saa sellaista edes lain mukaan edes esittää. Jos menoja ei saada leikattua, mutta vaihtoehtoa ei ole kuin verotuksen korottaminen.

– Mutta meillä ei ole kerta kaikkiaan varaa 7–8 prosentin menojen kasvuun vuosittain.

Perhekeskus ei toimi

Yksistään sosiaalityön tehtäviin Akaa lisäsi viime vuonna 467 700 euroa, johtuen muun muassa lastensuojelun ennakoimattomasta sijaishuollon tarpeesta, toimeentulotuen ja yksittäisten talouksien tuen selvästi suuremmasta tarpeesta sekä perhekeskuksen arvioitua suuremmasta asiantuntijapalvelujen ostosta.

– Asetimme perhekeskukseen kovia toiveita ja täytyy kyllä sanoa, että niitä ei ole saavutettu, ei alkuunkaan. Nyt mietitään keskuksen toimintojen organisoimista uudelleen.

Yhteensä Akaan perusturvan menot ylittyivät viime vuonna 2 miljoonaa euroa.

Jos ei Akaa, niin sitten joku muu

Akaa on kolmen kunnan liitos. Osittain kaupungin taloutta rasittaa kaupunginjohtaja Viitasaaren mielestä kaupungin palvelujen jakaantuminen Kylmäkoskelle, Viialaan ja Toijalaan. Kuntaliitokset hän näkee kuitenkin hyväksi asiaksi. Akaalla on loistavat mahdollisuudet, nyt on vain saneerattava kaupunki kuntoon.

– Emme ole missään nimessä tilanteessa, jossa mitään ei olisi tehtävissä. Täytyy muistaa sekin, että jos Akaa ei kykene toimijaan oikaisemaan, joku kykenee aina. Näinhän kävi Kylmäkosken osalta, sanoo Viitasaari.

Kaupunginjohtaja Viitasaari huomauttaa myös, että kaupunki hoitaa yli 500 lakisääteistä tehtävää, joten liikkumavara muutoksiin on pieni.

– Siitäkin on voitava keskustella, että joissakin tapauksissa laskettaisiin palvelun tasoa. Mistä lähipalveluista voisimme luopua.

Kunnantalo närästää edelleen

Kaupunginjohtaja Viitasaarta närästää edelleenkin valtuuston päätös siirtää Kylmäkosken kirjasto entiseen kunnantaloon.

– Meillä on kuntaliitosten jäljiltä todella suuri kiinteistömassa ja se osittain vajaassa käytössä. Ihmetyttää, että tässä tilanteessa päätetään vielä investoida, korjataan Kylmäkosken kunnantalo ja joudutaan hankkimaan sinne vielä henkilökuntaa, jotta voidaan tuottaa siellä palveluja. Illuusio, että voisimme investoiden laittaa taloutemme kuntoon, on harha, sanoo Akaan kaupunginjohtaja Aki Viitasaari.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?