Kevään 2013 viimeinen ensi-ilta Viialan Näyttämöllä on satu Punahilkka

 

 Aino Toriseva on Viialan Teatterin Punahilkka. Kuvaaja Kaarina Perola.


Aino Toriseva on Viialan Teatterin Punahilkka. Kuvaaja Kaarina Perola.

Viialan Teatterin vilkkaan näytäntökauden päättää koko perheen satu Punahilkka. Tekstin on muokannut ikivanhoista ja uudemmistakin satuversioista ohjaaja Kaarina Perola.

– Perinteestä versio poikkeaa siinä, että se on selvästi humoristisempi ja iloisempi, ja siitä puuttuu vanhan sadun julma loppu. Näin tarinamme tukee ajattelua luonnon ja ihmisen yhteiselosta, vaikka susia pääsee uutisten mukaan hengestään tämän tästä, Perola kertoo.

Viialan Teatterin Punahilkka on neuvokas tyttö, joka on kiinnostunut ympäröivästä luonnosta ja eläimistä. Punahilkkaa vastaan tulee kieroilun mestari Kettu, joka huijaa kaikkia, mutta etenkin Sutta. Eläinkuntaa edustavat lisäksi Kani, Karhu ja Supi, joka on maahanmuuttaja rajan takaa. Vanhasta tarinasta on lainattu myös Punahilkan kavereiksi lintuja. Äiti ja Isoäiti ovat tietysti mukana tarinan käänteissä, kuten myös Riistanvalvoja.

– Viialan näyttämö ei voi tarjota uusinta teatteritekniikkaa, mutta jotain sentään. Sadun lumoa tehostamme uv-valoilla ja väreillä. Kuitenkin kuten missä tahansa teatterissa, Viialassakin lasketaan paljon näyttelijöiden varaan, sanoo ohjaaja Perola.

Rooleissa on mukana useita lavakonkareita, mutta myös nuoria innokkaita harrastajia. Punahilkan roolissa on Aino Toriseva, joka nähdään toista kertaa Viialan Teatterin näyttämöllä. Ovelaa Kettua esittää Sari Lahovuori, ja Suden hahmossa nähdään vuorotellen Sami Koljonen ja Jukka Ussa. Karhun hahmoon sukeltaa Hanna Koppanen, ja Kanin rooli on niin ikään jaettu kahdelle esittäjälle. Puskissa pyyhältävät Jenni Polakovski ja Iida Teriö. Maahanmuuttaja-Supia ja Riistanvalvojaa esittää Samuli Halme, Äitinä nähdään Milla Mäkynen, ja Isoäitinä touhuaa Anna Toriseva.

Esityksen lavastuksen on suunnitellut Kaarina Perola, ja puvut ja tarpeisto on työryhmän käsialaa. Äänien suunnittelu on Kaarina Perolan, ja valot ja äänet toteuttaa Arto Mantela.

Punahilkan ensi-ilta on Viialan teatterissa torstaina 11.4. kello 19.

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?