Akaa saa oman nykytaidekeskuksensa

Yhteiskouluun tuleva teos ammentaa historiasta ja haluaa herätellä

 

Jesse Sipola (oik.) ja Eero Yli-Vakkuri käyttävät nykytaideteoksessaan muun muassa entisten rehtoreiden muotokuvia ja muuta tähän tarkoitukseen säästettyä taidetta ja opetusvälineistöä.

Jesse Sipola (oik.) ja Eero Yli-Vakkuri käyttävät nykytaideteoksessaan muun muassa entisten rehtoreiden muotokuvia ja muuta tähän tarkoitukseen säästettyä taidetta ja opetusvälineistöä.

Toijalan yhteiskoulun pääportaikkoon valmistuu tämän vuoden elokuussa tilaustaideteos juhlistamaan koulun historiaa ja viime vuonna valmistunutta peruskorjausta. Teoksen suunnittelevat Ore.e Jalostamot -nimikkeen alla toimivat Eero Yli-Vakkuri ja Jesse Sipola, ja sen valmistamisessa auttaa betoniin erikoistunut taiteilija Topi Äikäs.

Yli-Vakkuri oli ympäristötaidetapahtuma Näkymän taiteellisena johtajana vuonna 2009, joten Akaa on hänelle tuttu paikka. Yhteiskoulun teoksella taiteilijat haluavat sukeltaa syvemmälle koulun historiaan, henkilöihin ja ihmisten muistoihin. Myös koulun puolelta asetettiin vaatimukseksi, että teos ottaisi huomioon koulun vahvoja perinteitä ja tarjoaisi oppilaille sekä henkilökunnalleen mahdollisuuden nähdä koululaitos ja koko Akaan kaupunki uudesta näkökulmasta.

– Toivomme, että syntyisi myös joku kuva siitä, mikä on mahdollista Akaalle, ja muuttaisi ajattelua koko paikasta. En pidä sitä mahdottomana, mutta sitä varten tarvittaisiin myös kaupunkilaisilta tietoa, minkälainen koulu oikeasti on, Eero Yli-Vakkuri sanoo.

Suunnitteluvaiheessa oleva teos hyödyntää koululla ollutta taidetta ja opetusvälineitä, joiden rinnalle tuodaan nykytaiteellisista lähtökohdista tehtyjä tulkintoja ja väitteitä. Sidosaineena toimivat ihmisten tarinat, tapaukset ja muistot, joista taiteilijat haluavat käsittelyyn niin kauhukertomukset kuin onnistumisetkin.

– Käytämme rehtorien muotokuvia, Snellmanin kipsikuvaa ja muuta, jotka asetellaan seinille niin, että niiden merkityksistä tulee uusia tasoja. Rehtori Onni Rantanen opetti matematiikkaa, mutta jos saisimme taustalle ihmisten kokemuksia Onnista, ne voisi lisätä päälle ja täydentää. Kyse on Akaan muotokuvasta. Toivon, että ihmiset haluaisivat ärsyttää ja avaisivat sanaisen arkkunsa, sanoo Yli-Vakkuri.

– Sievää ja siistiä historiaa paikkakunnista on paljon, mutta tässä ei lähdetä toistamaan sitä, Jesse Sipola lisää.

Taiteilijat ottavat myös tietoisia riskejä.

– Liikumme maun rajoilla siinä toivomuksessa, että teoksesta tulisi ikoni oppilaille, jotka täällä ovat olleet. Parhaassa tapauksessa nykytaide muuttuu tapetiksi, ja Kiasma tuntuu kesyltä. Siellä käydessään ihmiset voivat sanoa, että höpö höpö, meillä on Akaassa paljon kovempi juttu.

Kun syyslukukausi alkaa 13. elokuuta, Toijalan yhteiskoulun ja Akaan lukion tiloissa paljastetaan myös toisen Näkymä-veteraanin Pekka Ruuskan sekä yhteiskoulun ja lukion kuvataideopettajan Reija Kykkänen-Riskumäen taideteokset. Varat taidehankintoihin saatiin huutokauppaamalla koulun vanhentunutta opetusvälineistöä remontin yhteydessä.

Eero Yli-Vakkuri uskoo nykytaiteen voimaan ja koulurakennuksen suureen tulevaisuuteen.

– Koulusta tulee Akaan nykytaidekeskus.

Taustatietoja ja luonnoksia Yli-Vakkurin ja Sipolan teoksesta löytyy internetistä osoitteesta http://ohikulkija.tumblr.com.  Saman sivuston kautta voi myös kertoa Toijalan yhteiskouluun, Akaan lukioon ja niiden edeltäjiin liittyviä tarinoita ja muistoja sekä antaa palautetta Yli-Vakkurille ja Sipolalle.

 

Mikko Peltoniemi

Kommentit (2)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?