Kantapankin Akaan konttorinjohtaja Kirsi Kukkonen siirtyy Riihimäelle

Kantapankin Akaan konttoria johtava Kirsi Kukkonen siirtyy maaliskuun puolivälissä Kantapankin Riihimäen konttorin johtajaksi. Tuomo Helavirta puolestaan saa Lempäälän ja Narvan konttorien lisäksi vastuulleen myös Akaan konttorin. Kolmea konttoria Helavirta vetää aluejohtajan nimikkeellä.

55-vuotias Kirsi Kukkonen on tehnyt liki 37 vuotta töitä saman pankin palveluksessa. Kantapankin edeltäjällä Hauhon Säästöpankilla hän aloitti työt vuonna 1976. Akaan konttoria hän on johtanut kesäkuusta 2003.

– Olen viihtynyt täällä tosi hyvin. Olen päässyt sisälle paikkakuntaan ja asiakkaat ovat uskaltaneet tulla luo. Sen puolesta en hihku lähtöä, mutta kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Muutos on motivoiva, Kukkonen toteaa.

Riihimäellä Kukkonen saa johdettavakseen asiakasmäärältään, taseeltaan ja henkilökunnaltaan Akaata isomman konttorin, joka on perustettu vuonna 1998. Kukkosen edeltäjä Kimmo Tapionsalo siirtyy Riihimäeltä Hämeenlinnan konttoriin luottoprosessin vetäjäksi pankinjohtaja -nimikkeellä.

Kukkosen koti pysyy edelleen Hattulassa. Työpaikan vaihdoksen myötä työmatka pitenee noin kymmenellä kilometrillä.

Kohtuullinen vuosi takana

Kantapankin toimitusjohtaja Tarmo Laine kuvailee pankin viime vuotta kohtuulliseksi. Tase oli 208 miljoonaa euroa, missä kasvua oli 10 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Liikevoitto oli 1,2 miljoonaa euroa.

– Se oli hiukan alhaisempi kuin vuosi sitten, mutta kuitenkin hyvää tasoa, Laine toteaa.

Talletukset kasvoivat 8,6 prosenttia. Järjestämättömät saamiset laskivat 0,4 prosenttiin.

Lainanottajille edullinen matala korkotaso asettaa vastaavasti pankeille haasteita. Toimitusjohtaja Tarmo Laineen mukaan Kantapankin tavoitteena on taseen tasainen, 5–10 prosentin vuosikasvu. Hän arvioi, että vakavaraisuuden turvaaminen vaatii vähintään miljoonan euron tulosta. Kantapankin vakavaraisuus on 23 prosenttia, kun minimivaatimus on kahdeksan prosenttia. Toimitusjohtajan mukaan vakautta toimintaan tuo se, että tase on suojattu korkovaihteluilta.

Akaa kasvava konttori

Kantapankilla on konttorit Akaassa, Hauholla, Hämeenlinnassa, Lempäälässä, Narvassa, Rengossa ja Riihimäellä. Asiakkaita on yhteensä noin 16 000 ja Akaan konttorilla noin 2100. Toimitusjohtajan mukaan pankki haluaa toimia kasvavan Helsinki-Tampere-väylän varrella.

– Akaa ja Lempäälä kasvoivat viime vuonna meidän alueistamme nopeimmin. Kasvua on asiakasmäärissä, talletusten volyymeissä ja luotonannoissa. Tampereen talousalueen voimakas asema näkyy myös meillä.

Kantapankilla ei tällä hetkellä ole suunnitelmia laajentaa konttoriverkostoa. Toimitusjohtajan mukaan seuraavat pari vuotta näyttävät, lunastaako reilu vuosi sitten Narvaan avattu konttori paikkansa.

– Emme ole siellä ihan kasvutavoitteissa, jotka olivat aika kunnianhimoiset. Mutta ei ole mitään syytä todeta, ettei sitä kannattaisi jatkaa. Tarvitsemme sinne laajempaa asiakaskuntaa, kuin mitä siellä tällä hetkellä on, mutta työ on vielä kesken.

Pankki tavoittelee asiakkaita, jotka arvostavat yksilöllistä palvelua.

– Haemme asiakaskuntaa, joka arvostaa huolenpidon konseptia ja sitä, että tunnetaan, kenen kanssa ollaan tekemisissä.

Laineen mukaan Tampereen seutu on houkutteleva myös kiinteistövälitystoiminnalle, jossa hän pitää kasvua mahdollisena. Akaassa Kantapankin yhteistyökumppani kiinteistövälityksessä on KotiHelmi.

Hullutteluun ei aihetta

Kantapankin toimitusjohtaja kehottaa kotitalouksia pitämään alhaisesta korkotasosta huolimatta jalat maassa, koska Euroopan taloudessa on useita epävarmuustekijöitä.

– Me katsomme, että asiakasta kannattaa muistuttaa, ettei ainakaan yli-investoida. Järkevä velkamäärä oikeisiin tarpeisiin kannattaa ottaa, mutta hulluttelemaan ei kannata lähteä. Epävarmana aikana korot saattavat pompata myös ylöspäin, vaikka nyt näyttääkin siltä, että alhaisella tasolla mennään.

Kun päivittäinen pankkiasiointi siirtyy yhä enemmän nettiin, korostuvat Laineen mukaan pankin asiantuntijapalvelut. Hän pitää mahdollisena, että jatkossa kassapalvelujen aukioloja tullaan supistamaan myös Kantapankissa ja vapautuva aika käytettään asiantuntijapalveluihin.

Toimitusjohtajan mukaan myös väestön ikääntyminen tulee näkymään pankin painopisteissä.

– Säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvät asiat, omaisuusjärjestelyt, testamenttiasiat, edunvalvonta, valtakirjat ja sukupolvenvaihdosasiat, tulevat silloin enemmän esille. Näihin olemme panostamassa ja kehittämässä valmiuksia.

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?